perjantai 5. helmikuuta 2010

Helpottaa...

Alkuviikosta oli jo paniikki iskeä, mutta nyt alkaa helpottaa. Eilen oli talofirman työpäällikkö käynyt paikan päällä, mm. lattiavalun kosteutta mittailemassa sen lisäksi, että ilmeisesti nyt sitten ohjeisti työmiehet oikein materiaaliluetteloin.

Lattiasta hyviä uutisia, kuulemma kuiva jo keittiön kohdalta ja lähes kuiva kaikkialta. Hetki vielä odotellaan, ennen kuin lattian kimppuun pääsee, esim. vesieristysten tekoon. Ja hyviä uutisia kokonaisuudenkin kannalta: reippaasti etuajassa kuulemma ollaan. Valmistumisajankohta ilmoitetaan sitten siinä vaiheessa, kun niitä vesieristyksiä päästään tekemään; sitten on helpompi arvioida lopputahti. Eli kohtapuoliin vuokralaista etsimään. Jos kukaan tuntee tarvetta kolmiolle lähellä Tampereen keskustaa, niin ilmoittautuu ;)

Halogeenin reikä oli korjattu, makkarin seinänpätkän väri oli oikea. Lisäksi ulkomuistista luettelivat, että vessan kaikki seinät paitsi takaseinän hirsi laatalle, keittiön lattia laatalle ja kodinhoitohuoneen pesuhuoneen vastainen seinä laatalle -- joten ehkä tässä alkaa usko palata :)

Jokos viimeksi tuosta vahauksesta kirjoittelin? Eilisen aikana kypsyi päätös, että käsitellään hirsiseinät vielä toiseen kertaan. Itse. Kävinkin tänään sopimassa miesten kanssa, että sopii mennä sekaan. Elikäs huomenna sitten rautakaupan kautta Osmocolor-purnukan kanssa hommiin! Onneksi meillä on tuo reilut 10 vuotta direktiivipiruna toimistossa häärinyt puuseppä-maalari perheessä ;)

Ja perheestä puheen ollen. Esitelläänpäs vaikka nämä meidän muut rakkaat perheenjäsenet, kun tuoreita raksakuviakaan ei taasen ole laittaa.


Poika ja sen äiti.

  

Toinen poika ja perheen norjalaisvahvistus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti