torstai 4. helmikuuta 2010

Avaimet käteen -rakentamisen ihanuutta...

Huh hah hei, vietimme kerrassaan rentouttavan ja mainion teatteri-illan Saisio & Packalen -parivaljakon seurassa, ja siitä virkistäytyneinä päätimme vielä suorittaa ilta-ajelun pääkallopaikalle. Hyvä oli, että näin teimme, vaikka uneton yöhän siitä seurasi. Nyt on todella luovat tunnelmat tässä käännöstä vääntää... mutta minkäs teet.

Voi olla, että asia on kuten se meille esitettiin -- eli hoidossa. Mutta joka tapauksessa oven avattuamme meitä odotti tämä: katto, jossa sunnuntai-iltana ei vielä ollut paneelia mutta halogeenin reikä piirrettynä väärässä kohdassa, oli nyt paneloitu, paneelissa reikä, VÄÄRÄSSÄ kohdassa. Väärällä maalilla maalattu seinä oli yhä väärän värinen (voi toki olla, että maali oli lopussa). Ja miesten kampenurkkauksessa edelleen se virheellinen huonetilaerittelyversio. Josta tällä kertaa huomasimme puuttuvan myös paljon muuta, ei siis vain, että yhteen seinään väärä maali...

Lakasinlakaisua ja pikainen jätesäkin täyttö, kotiin puoliltaöin ja viesti menemään työpäällikölle. Tältä sitten heti ennen aamukahdeksaa sähköpostissa vastaus, että hän menee paikan päälle tänään ja selvittää, mikä on ongelman nimi, oikeat erittelyt kun on toimitettu ja korjauspyynnöt välitetty. Saas nähdä, mikä siellä sitten lauantaina odottaa.

Työmaavalaisimen valokeilassa kuvista tuppaa tulemaan ihan väärän värisiä, joten odotellaan lauantaita, kun pääsemme paikalle päivänvalossa. Mutta kuvia kun luvattiin, niin tässä nyt sitten vaikka tuo katonpätkä, jossa halogeenit eri etäisyydellä katonharjasta. Heittoa kolmisenkymmentä senttiä.

2 kommenttia:

  1. Hei Aristokatit!

    Kiva lukea muidenkin projekteista. Meillä suuri osa tuosta on vielä edessä. Tervetuloa tutustumaan: http://kotilahelaan.blogspot.com/

    Onnea loppuprojektille!

    t:Harri

    VastaaPoista
  2. Hei! Tässä ollaan mekin kuukausien mittaan etsiskelty muiden blogeja, joten ainakin minä meistä olen teidän blogiinne jo tutustunutkin! :) Teillä on hieno suunnitelma ja myös hieno blogi! Tsemppiä paljon myös teidän projektiinne! t. Aristokatit

    VastaaPoista