Sadekelien loppumista odotellessa...

Sataa, sataa, aina vaan... "Loppuviikolla maahamme odotetaan virtaavan kuivempaa ja kylmempää ilmaa." Toivotaan.

Alla olevasta tarkkasilmäinen havaitsee, että olohuoneen ja keittiön kohdalta sisäkatto nousee.

Tiiviisti on töitä tehty tontilla siitä lähtien, kun työmiehet sieltä viime viikon keskiviikkoaamuna yllätimme. Ajattelimme, että lauantaina olisimme saaneet rauhassa siivoilla, mutta vielä mitä, siellä oli työt täydessä vauhdissa. Kuulemma sama peli jatkui sunnuntaina, raportoi paikallinen sisar. Saa nähdä, mitä näistä kuukausista vielä tulee, kun muutaman päivän jälkeen poimin pienimmätkin epäsymmetrisyydet ja kehitän niistä talon vähintäänkin romahduttavia ongelmia... Eikä asiaa paranna nettikeskustelujen lukeminen, siellä kun jokainen projekti on mennyt enemmän tai vähemmän pieleen ja jos ei ole, niin se on suorastaan ihme!

Yritetään pysytellä poissa työmiesten jaloista keskiviikkoon asti. Sitten siellä ehkä onkin taas meille palikoiden kantelua ja roskien keruuta. Roskalava pitäisikin kehitellä jostain, ellei sitten pystyttäisi peräkoukullisella laina-autolla tekemään muutama kaatiskeikka, kun rautakauppakin antaisi peräkärryn raksatiliasiakkailleen ilmaiseksi lainaan. Täytyy hetken aikaa katsella, mitä tahtia ne jätesäkkikasat siellä kasvavat.

Pidemmittä puheitta, tällä sivulla muutama kuva lisää.

Unelmilla on seinät

Sateisen marraskuun sateeton aamu alkoi niin kuin muutkin aamut viime aikoina: Huisk, huisk...skraats, skraats, hetken hiljaisuus ja PAM! Yläkerran myynnissä ollut kämppä on vaihtanut omistajaa ja remontti alkoi samana päivänä kuin allekirjoittaneen sairasloma. Nukkuminen yhdessä asennossa, käsi vatsaan kiinni sidottuna ja kissa jalkojen päällä ei ole ihan yksinkertainen ja selkeä homma. Aamuyöstä kun väsy vie voiton puutumisesta ja särystä, sitä nukahtaa ja voisi olettaa sairasloman olevan sitä varten, että unta voisi jatkaa pitkälle aamuun. Voisi, mutta turhaksi haaveeksi tuo on jäänyt. No, kuka sitä seiskan jälkeen enää nukkua olisi halunnutkaan.



Peruspessimisti paahtoi yksityisyrittäjän huolet niskassaan töitä aamupäivän, minä avasin koneen ja pistin pasianssiksi. Sairasloman aikana olen addiktoitunut sekä Napoleoniin että Virginia Reeliin, ehkä laajennan skaalaa vielä Adela patienceenkin, ennen kuin kuuden viikon loma on ohi. Puolelta päivin tuli PP:n (Peruspessimisti) puhelimeen soitto tuntemattomalta mieheltä, joka kertoi olevansa noin 10 km:n päässä rakennustyömaasta ja tuovansa tällä kertaa puun sijasta peltiä katolle. Meidänhän pitäisi olla paikan päällä aina vastaanottamassa lähetykset, mutta emme mekään sentään sellaisia fakiireja ole, että 30 km:n matkan kymmenessä minuutissa taittaisimme. Antoihan se silti hyvän tekosyyn lopettaa työt (ja pasianssit) ja lähteä katsomaan, mitä tontilla tapahtuu. No juu juu, oltaishan sinne kuitenkin menty, mutta ei ehkä vielä näin aikaisin...





Oli siellä tapahtunut. Meidän tontilla seistä tönötti selvä talo! Ei siinä nyt kattoa ollut, eikä ikkunoita, eikä ovia, mutta seinät olivat ja melkein kokonaan. Paikalle saapuessamme länsipäädyn viimeistä hirsikertaa aseteltiin paikoilleen ja muissakin seinissä oli jo loppusuora meneillään. Ja eivät nämä kaverit ihan ensimmäistä kertaa hirsitaloa pystyttäneet, sen meidän mestarikin totesi, joka oli sattumalta tullut myös raksalle poikkeamaan. Matkan takaa tullut nosturimies veikkaili, että ennen työpäivän loppua myös kattotuolit nostetaan paikoilleen. Kaveri oli sen verran kaukaa tullut, ettei halunnut muutaman nosturiveivauksen takia enää seuraavana päivänä saapua paikalle.





Koska kerran vielä oli odotettavissa näinkin merkityksellistä edistymistä tälle päivälle, päätimme kutsua itsemme siskolleni kylään ja mennä odottamaan sitä työpäivän päättymistä naapurustoon. Kahvit juotiin ja raksahommat puhuttiin läpi, ammattilaisiahan tässä vähän niin kuin kaikki ollaan. Minä, puoliso ja sisko. Ja naapurin keskeneräisen autotallityömaan materiaalien suojaus haukuttiin. Siellä ne on kalliit kattoristikot olleet suojaamattomana säiden armoilla vuoden verran, ja sen ne on sitten näköisetkin. Heillä ilmeisesti ”kattotuolien pimeässä liejussa suojaamisriita” ei päättynyt ihan yhtä onnellisesti kuin meillä. Illan pimentyessä lähdettiin isommalla porukalla katsomaan kattotuoleja ja todettiin, että nämä työmiehet tekevät sitten vähän pidempää päivää. Meno oli yhtä touhukasta kuin päivälläkin, sitä vaan touhuttiin keinovalaistuksessa. Seinähirret olivat jo kaikki paikoillaan, ja yksi pitkä hirsi oli paketissa ollut varmuuden vuoksi ylimääräisenä. Jos sitä nyt sitten ei tarvitse käyttää, niin siitä saisi pihamaalle nuotion viereen mukavan penkin tai parikin. Kattotuolit yksi kerrallaan nousivat katolle, ei siinä kauan nokka tuhissut. Tällä vauhdilla talo on säältä suojassa ennen viikonloppua. Mikä on aika hyvä asia, koska säätiedotus lupaa vettä, vettä ja vettä.

Ensimmäistä kertaa hahmottaa ihan kunnolla, millainen talosta on tulossa. Olohuoneen ikkunat ovat mahtavan kokoiset ja puhtauttaan hohtava hirren pinta upeaa katseltavaa. Jännä päivä. Niin jännä, ettei meinaa uni tulla silmään vaan piti vielä sängystä nousta purkamaan päivän tapahtumat paperille. Peruspessimisti nukkuu jo, onneksi hän ennen nukahtamistaan vielä avitti minulle korvatulpat korviin, jos vaikka liikenteen meteliltä ja kissojen juoksuharjoituksilta säästyisi. Yksikätisen yllättäviä rajoitteita: minä rullaan korvatulpan pieneksi, PP venyttää korvalehteä, että korvakäytävä aukeaa tarpeeksi... Ehkä sitä nyt sitten jo menisi nukkumaan. Paitsi, että minun puolella sänkyä nukkuu kaksi kissaa.

Lähtölaskenta

Sovittiin eilen treffit tontille vastaavan mestarin kanssa. Aikomuksena oli selvittää unettomia öitä aiheuttaneen valokuitukaapelin kohtalo sekä varmistaa, mitä liejussa makaavalle tuulensuojalevypaketille pitäisi tehdä. Muutama muukin asia tuli aamulla merkittyä kysymyslistaan, tilaisuus on aina käytettävä täysimittaisesti hyödyksi.
Olimme myös soitelleet talotehtaalle ja kyselleet pystytyksen aloituspäivää, mutta vastaukseksi saatiin, että kyllä täältä sitten ilmoitetaan. Joopa joo, vähän myöhään tuon ilmoittamisen jättävät, koska tänä aamuna oli työmiehiä tontti täynnä, eikä meille vielä iltaan mennessäkään ole tullut soittoa pystytyksen aloituksesta...

No hyvä kuitenkin, että sattumalta osuttiin paikalle, kun työt alkoivat. Herrat olivat ihan omatoimisesti löytäneet asuntovaunun avaimen (ei sillä, että siitä mitään hyötyä olisi, kylmähän se vielä on, kun ei olla lämmitintä viety) ja tuntuivat hyvin tietävän, mitä tekivät. Kaksi kaveria puuhasi kattotuolien kimpussa, yksi asensi pellavarivettä hirsien yläpintoihin. Nokkamies oli poikkeamassa lähikaupungissa ja nosturi kuulemma tulee paikalle huomenna. Eli loppuviikosta pitäisi seinien olla pystyssä, ei paha :)

Paluumatkalla piti käydä hakemassa halpiskaupasta auton sisälämmitin, jotta saadaan timpureille asuntovaunu lämpimäksi. Ja pakkohan sinne on huomenna ajella ottamaan kuvia, kun hirsiä asetellaan paikoilleen. Eli eiköhän tätä tekstiä sitten tule huomenissa lisää.

Kattotuolia, hirttä, puuta ja hirsipuuta?

No niin, kuormaa tulikin sitten kolminverroin. Tiistaina soitti kattotuolikuski, että kuorma tulisi keskiviikkona. Oltiin vastaanottamassa lähetystä vesisateessa, ja ensimmäinen rakennusajan riitakin saatiin aikaiseksi. Tähän asti ollaankin oltu varsin sopuisia. Vesisade, nälkä, upottava lieju ja aivan väärä vaatetus olosuhteisiin nähden. Kuski kauko-ohjasi ristikot siistiin pinoon tien ja autotallin väliin ja me jäimme pimeään peittelemään pinoa pressulla. Se meistä, jolla on operoitu olkapää ja käsi kantositeessä, sitoi loppujen lopuksi pressun narut kiinni aluspuihin allekirjoittaneen jäkättäessä vieressä kaikesta mahdollisesta, joka saattaisi mennä ja aivan varmasti menisikin pieleen.

Seuraavana päivänä soitti vuorostaan hirsikuorman kuski, että sopisiko sittenkin, että hirret tuodaan torstai-iltapäivällä eikä perjantaina, kuten oli sovittu. No mikäs siinä. Hirsikuormaa vastaan siis. Puolimatkassa soi jälleen puhelin: tällä kertaa tulossa olisi "puutavarakuorma", samana päivänä siis, "illan suussa". No, siellähän me olemme valmiiksi vastassa.

Odotellessamme kannoimme trukkilavoja paikasta a paikkaan b, ja luvattuna ajankohtana neljän korvilla yhdistelmärekka kaartoi tielle. Hirttä kannettiin sokkelin sisään sorapatjan päälle ja etupihalle trukkilavojen päälle. Vähän on pienet tilat tavaran varastoimiselle, kun suurin osa pihasta sijoittuu talon taakse, minne ei ajoneuvoilla pääse. Purku sujui mallikkaasti, ja samaan aikaan, kun hirsirekka starttasi matkoihinsa, saapui puutavararekka. Tämän kuskin otteet eivät ihan täysin vakuuttaneet, ja yksi paketti putosikin haarukasta, toivottavasti ei myöhemmin ilmene, että paketin sisällä on jotain rikki. Tarkistaahan toimitukset pitäisi, mutta miten se käytännössä tehdään, kun kuski heittää seuraavaa edellisen päälle ja on tiessään alta aikayksikön?

Ahdasta pihassa oli, mutta oltaisiin työnnetty edes trukkilavaa alle, jos suumme olisimme ehtineet avata, ennen kuin yhdestätoista paketista yksi oli jo pahimmassa liejukohdassa vain oman lavansa päällä. Myös ulko-ovet tulivat jo nyt, nekin seisovat nyt hieman epäilyttävässä paikassa turhan pienen maavaran päällä. Toivottavasti hirsinosturi voisi heittää pari pahimmassa paikassa olevaa pakettia turvallisemmille vesille, kun aikanaan saapuu paikalle. Ei siis toteudu kaikilta osin, että maavaraa olisi se ohjeissa määrätty 20 cm. Kukin kuski vain vuorollaan, että "ei tarvitse kahta lavaa, tämä on hyvä näin, ei tarvitse erikseen peittää, tämä on hyvä näin".

Onneksi ei satanut - sitäkin enemmän on satanut tänään. Päätimme oman mielenrauhamme vuoksi, että parempi peittää suurimmat pinot, kun meillä noita pressuja kerran on varattuna. Joten ajelin jälleen kerran tänään tontille (sillä aikaa, kun sairaslomalainen kävi nauttimassa ansaitun juhlalounaan 10-vuotisen työtaipaleensa kunniaksi). Oikein mukavaa marraskuun sadetta luvataan ainakin viikon päiviksi eteenpäin.

Niin, soitti meille eilen rakennusmieskin, ilmoitti tulevansa meille ensi viikolla talontekoon, joten ilmeisesti se pystytys sitten silloin alkaa.

Selvisi muuten sekin, miksi patolevyihin ei ollut muiden salaoja- yms. töiden yhteydessä kiinnitetty yläreunan listoja: Rautakaupan toimituksessa 2 metrin listoja oli tilatun 40 kappaleen sijasta 4. Loput tulevat ensi viikolla, joten jonain sopivana ajankohtana pitänee mennä porailemaan ne kiinni itse.

Patolevyä, salaojaa ja routaeristystä

Nyt on sitten opittu asentamaan patolevyt perustukseen. Meidän oli määrä käyttää kaksi päivää siihen, että oltaisiin oltu työmaalla apuna. Sadevesiviemäröinti, routaeristys ja salaojat olivat vielä vailla tekijöitään. No, oltiinhan me kahtena päivänä tontilla tököttämässä hyvissä ajoin aamukahdeksalta. Ensimmäisenä päivänä rautakaupan kuorma ei tullut luvattuna aamuna, vaan klo 16. Siihen aikaan meillä olikin jo nokka kohti kotia. Saldo: menetetty "oikea" työpäivä, 10 m lapiolla kaivettua salaojaa, paljon raitista ilmaa. Kaivurikuski puolestaan odotteli kaveria kaivurissaan - kaveri ilmaantui kippailemaan pari kuormallista soraa pihaan, siinä työmiesten päivän saldo.

Seuraavana aamuna jälleen aikaisin paikalla. Talkoomiehet tulivat Helsingistä, joten heitä odoteltiin jokunen tovi, ennen kuin päästiin patolevyjen asennuksen kimppuun. Kunnes talkoomiehistä toinen vastasi puhelimeen, vaihtoi saappaat tennareihin ja lähti työhaalarissa kohti Savonlinnaa (=339,1 km) -- missä oli kuvitellut viettävänsä vasta seuraavan päivän. Me jäljelle jääneet saimme ne patolevyt perustuksiin, urakkamiehet sen sijaan edelleen odottelivat milloin toisiaan, milloin työkaluja.

Tänään (kaksi päivää myöhemmin) oli pakko ajella tarkistamaan tilanne. Hyvältä näyttää. Salaojat ja sadevesikaivot paikoillaan, soraakin jo kiitettävät määrät sekä perustusten ulko- että sisäpuolella. Patolevyjen yläreunan lista näytti vielä uupuvan. Toivottavasti se sinne on aikomus asentaa. (Luotto työmiehiin ei tällä hetkellä kovin suuri...) Maatöiden laskusta sitten aikanaan selviää, minkä verran odotustunneista saimmekaan maksaa...

Sisäpuolisista materiaaleista ollaan siinä vaiheessa, että sähkösuunnitelma on nyt muutettu ja muutoshinta tiedossa, kalustemuutokset tehty ja muutoshinta tiedossa, takasta tuli muutoshinta ja tilausvahvistus, pintamateriaalien kanssa vielä siinä vaiheessa, että odotellaan tarjousta keittiön lattian ja vessan seinien laatoituksesta, koska ne eivät kuulemma sittenkään meidän "pintamateriaalietuun" kuuluneetkaan.

Mutta mukavalta vaikuttaa, maan kevyesti peittävä valkoinen näyttää kotoiselta (sää toistaiseksi oikein erinomainen) ja joka kerta tontilla käydessä tekisi mieli jo päästä pian jäämään ja muuttamaan...!

Ensi viikon perjantaina sitten ensimmäinen hirsikuorma.

Polaria ja Polkkaa

Paljon on vettä virrannut Suomen koskissa sen jälkeen, kun viimeksi blogia kirjoitimme. Suunnittelun ja hermoilun osalta tämä ei kuitenkaan ole ollut pelkkää hiljaiselon aikaa. On vedelty antennirasioita ja sähköjä seinältä toiselle, pähkäilty, tuumailtu ja vaihdettu taas paikkaa. Lisätty spottivaloja, vaihdettu niitä alasvaloiksi, viritelty kuituja ja laskettu pihavalokaapeleiden metrimääriä. LVI-suunnitelmatkin tulivat. Kauniisti hymyillen kiitimme ja toimitimme suunnitelmat vastaavalle mestarille. Niistä suunnitelmista maallikko ei kyllä oikeasti tajua yhtään mitään. On myös vaihdettu keittön koneita ja purtu hammasta vessan kaakelointien kanssa. Jos kaiken tämän suunnittelun jälkeen pitäisi vielä mennä itse rakentamaan voisi noutaja tulla aika äkkiä. Tällä hetkellä hermosäikeiden viritys on niin tiukalla, että kun kuulee lauseen "Hei, meidän pitäs nyt tarkastaa tää suunnitelma ja palauttaa muutoksineen", on tasan viisi minuuttia aikaa ennen kuin ahdistus iskee.

Tontille on nyt viety kasa trukkilavoja aluspuiksi rakennustarvikkeille. Postista tupsahtanut tonttikeskus viritettiin samalla keikalla talon nurkkakepin viereen. Onneksi veljenpoika rakennusinsinöörinä oli mukana kasaamassa telinettä sille. Nimittäin, jos pikkutarkka neitsytluonne ja millien kanssa pelaava huonekalupuuseppä olisivat kaksin rakentaneet telinettä, olisi lopputulos todennäköisesti ollut viimeisen päälle viimeistelty mutta kevät pitkällä, ennen kuin valmista olisi tullut. Soitto sähkölaitokselle ja tänään perjantaina on vihdoin sähköt kytkettynä. Jipii... :)

Yksi ahdistuksen aihe on ollut myös rakennustyömaalle lakisääteisesti vaadittava sosiaalitila. Ramirentit ja rakennuskonevuokraamot olisivat sellaista kyllä vuokralle tarjonneet, eivätkä edes kovin montaa sataa per kuukausi veloittaneet. Totuus tuli esiin kuljetuksen hinnassa, jossa vuokraamot olisivat sitten ottaneet omansa pois ja korkojen kera. Tämä johti jalkautumiseen renkaanpotkijoiden ja karavaanareiden nettisivustolle. Löytyi vanhaa ja vielä vähän vanhempaa asuntovaunua, jotka olisivat aivan täydellisiä työmaakopiksi, ainakin myyjien mukaan. Mutaan uponneet 70-luvun vinksahtaneet vaunut eivät kuvissa kuitenkaan oikein vakuuttaneet. Jos niihin työmiehet majoittaisi vaikka vain taukojen ajaksi, voisivat vielä kostaa ja kaivertaa nimikirjaimiaan talon seiniin.

Löytyi sieltä sitten yksi sopivakin. Polarin asuntovaunu, vm 81, joka ei ole rekisterissä mutta siisti ja suht kookas. Etuna (toivottavasti) tässä vaunussa on wc. Sellainen on hankittava, mikäli työmiehet sitä haluavat, mutta elämme toivossa että rakentajat turvautuisivat mieluummin läheiseen Shelliin. Vessa kun on sitä mallia, että se pitää sitten itse tyhjentää… Veljenpojan kanssa opeteltiin selitys laillisesti hinattavasta työmaakopista, rekisterikilvet kun olivat ns. ylittäneet sallitun käyttöpäivän, ja sitten ajeltiin pari tuntia mukavia rupatellen. Puolen tunnin peruuttelun, vääntämisen, kiroamisen ja veivaamisen jälkeen vaunu saatiin paikoilleen tontille, eikä veljenpojan auton kytkinkään enää kotimatkalla pahasti haissut.

Monien lehtimyyntisoittojen seassa saimme puhelun myös Uunisepiltä. Pedantti peruspessimisti oli jo etukäteen kirjannut paperille mahdolliset vaihtoehdot. Sointu oli vakiotakka, mutta kumpikaan meistä ei erityisemmin perusta slammatusta pinnasta, joten muutokset olivat tarpeen. Lisäksi takalle haluttiin korkeutta enemmän kuin 175 cm. Olimme varautuneet useamman tuhannen muutoshintaan, mutta Herra Uuniseppä heitti vallan positiivisen yllätyksen perjantai-illan iloksi. Iso Polkka -takka on juuri sopiva (miten tämä olikin jäänyt sieltä mallistosta huomioimatta) ja erotushinta Sointuun on vain 600 euroa. Jep, tähän täytyy olla tyytyväinen.

Ensi viikko on viikko 44, silloin alkaa perustusten teko. Vihdoinkin. Toivotaan, ettei kovin hirveästi sada.

Avaimet käteen?

”Avaimet käteen”, ”Kaikki yhdellä laskulla”, ”Me rakennamme, sinun ei tarvitse huolehtia kuin sisustamisesta”. Tuttuja mainoslauseita lehdistä, totuus onkin sitten toisenlainen. Meillä on edetty siihen pisteeseen, että kun talotoimittajan logolla varustettu paksu kirje tipahtaa postilaatikosta, peruspessimisti saa epileptisen kohtauksen ja etsii pikakirjekurssia sähkötekniikan, lvi-tekniikan, perustusrakentamisen, IT-suunnittelijan ja maanrakentajan koulutuksiin. Perusopinnoista insinööriksi viikossa, muuten ei talo valmistu eikä rakentaja selviä hengissä.

No nyt on tiedossa eri liitintyypit. Tiedetään, kuinka valokaapeliliittymään tarvitaan alitusputki perustusten läpi tonttikeskukselta ryhmäkeskukseen. Alitusputken nimi ja koko on tiedossa. Ei sitä tunnistettaisi, vaikka vastaan kävelisi, mutta tiedetään sellaisen olevan olemassa ja tiedetään, että sellainen täytyy meille vetää. Tiedetään sekin, että kuparikaapeli pitää pistää kiertämään koko hemmetin torppa maadoitusta varten. Tiedetään, että sähköjohto pitää vetää sähkökeskukselta pihavaloille ja autotallille. Mutta sitä ei tiedetä, kuka tämän kaiken tekee! Ei ainakaan kukaan näistä avaimet käteen -mainosten tekijöistä.

Mestarikin tuntuu kadonneen juuri sillä hetkellä, kun tiedon jano on suurin. Kuten esimerkiksi sunnuntaina 22:30 tai maanantaina 20:40. Eihän se ole mestari eikä mikään, joka ei päivystä 24/7!

Ja haluaako joku pisteyttää Soneran asiakaspalvelua? Minä annan pisteet 4,5. Peruspessimisti voi heittää jotain kasin ja kympin väliltä. Kun minä soitin asiakaspalveluun kyselläkseni kaapeli-tv:n liittymää ja laajakaistaa, sain puhelimen päähän asiakaspalvelijan, jonka aivot tuntuivat olevan liitoksissa postinumeroon. Ja kun meidän uudelle asuntoalueelle ei heidän järjestelmistään sellaista löytynyt, oli jälki sen mukaista. Meille ilmoitettiin paikallinen sähkölaitos yhteistyökumppaniksi, joka tekee kaiken kaapelinvedosta kanavahakuun (vrt. Ihmepoika Robin). Sähkölaitokselle marssittuamme tyypit nauroivat Soneran pihalle ja totesivat, että meillä mitään yhteistyötä ole...

Peruspessimisti soitti Soneralle ja valokuitukaapelin hintakin laski joka lauseella. Perhana. Siis hyvähän tuo on, että homma lähti toimimaan, mutta vähän se mietityttää, että mikäs siinä mun kysymyksenasettelussani oli vialla?

Palataan tuohon ”Kaikki yhdellä laskulla”. Niiv varmaan! Nyt tiedetään ylimääräistä laskua tulevan keittiön ja wc:n kalustemuutoksista. Kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Seuraavaksi löysin kotoa hyperventiloivan puolisoni sähkösuunnitelma kourassaan. Tähän mennessä sähkösuunnitelman punakynämerkinnät ovat maksaneet n. 1 000 €. Ja vielä ois kiva saada ne kuituvalot saunaan. Laskuja siis kertyy hiukan enemmän kuin yksi. Työtäkin kertyy hiukan enemmän kuin pelkkien avainten vastaanotto.

Nyt sitten pistämään mestarin kysymyslistaan vielä pari ranskalaista viivaa, josko huomenna sitten ehtisi saada hänet kiinni. Kumma kyllä tämä meidän mestarimme onnistuu aina järjestämään kohti suurempaa epäjärjestystä etenevästä katastrofista loogisen tapahtumaketjun, joka tuntuu olleen itsestään selvää kaikille. Paitsi meille. Vai tehtäiskö me siitä loogisesta tapahtumaketjusta kohti suurempaa epäjärjestystä etenevä katastrofi....? Hohhoijjaa, jokohan ois toukokuu.